Matching family tree profiles for Prohor (Prokopei) Issakanpoika Kulju
Immediate Family
-
son
-
daughter
-
daughter
-
son
-
daughter
-
daughter
-
father
-
sister
About Prohor (Prokopei) Issakanpoika Kulju
Talvisodassa Kuljun talo oli poltettu. Välirauhan aikana asuttiin jossain piharakennuksessa ja ukki ehti jo veistää uudet hirret uudeksi taloksi. Ne jäivät kuitenkin pihaan kasaan jatkosotaan lähdettäessä.
Kävimme sukumatkalla 2012 ukin mailla. Prokopein ja muidenkin Kuljujen tilat ajettiin traktorilla kolhoosin perunapelloiksi. Pellot kasvoivat melkoista pajukkoa, taloista ei ollut hajuakaan. Jätteitä kasapäin joka puolella. Pyhäjärven ranta ja järvi oli komeata seutua. Järven vettä ei oltu saatu vielä pilattua. Mutta ranta oli täynnä jätettä
Maanviljelijä. Hepomäki, Kajaani.
Prokoi - ukki ja hänen vaimonsa Olga tulivat siirtolaisena Suojärven Parkinselältä evakkoon Viitasaarelle Syrjälän tilalle ja siitä 1947 Kajaanin Hepomäkeen. Siellä heille osoitettiin kylmä tila, jonne ukki raivasi pellot, rakensi talon, navetan sekä ulkosaunan. Navetassa oli 2-3 lehmää. Asuin elämäni alkuvuodet mummolan yläkerrassa vanhempieni ja veljeni kanssa. Muistan lapsuuden lämpimät heinäkuut, jolloin suku kokoontui heinäntekoon. Karjalankieleni juuret ovat peräisin jiedöin da buaboin mukavasta tarattelusta. Tulehai bunukka buaboin luo kouffil. Kirjoitti Raili -bunukka.
Lisäys 6.10.2021 Vihittiin Olga Konttisen kanssa 22.10.1906. Avioliitto kesti kuolemaan saakka/Katiha
Prohor (Prokopei) Issakanpoika Kulju's Timeline
1882 |
July 28, 1882
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1908 |
June 16, 1908
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1909 |
November 20, 1909
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1912 |
April 29, 1912
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1914 |
June 5, 1914
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1917 |
April 27, 1917
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1920 |
July 10, 1920
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1923 |
March 18, 1923
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|
|
1925 |
December 2, 1925
|
Kaipaa, Suojärvi, Finland
|